perjantai, 10. helmikuuta 2012

Yhä hengissä!


Nyt ei kyllä hetkeen ole tullut kirjoiteltua, mutta yritetäänpäs taas aloittaa. Sama homma dyykkauksen kanssa... Ei paljon huvita dyykata, kun se on lähes joka paikassa mahdotonta. En edelleenkään osaa tai uskalla dyykata jätepuristimista. Kuka sitä tekee oikeasti? Kuka muu ylipäätään dyykkaa? Tuntuu, että suuremmissa kaupungeissa on yleisempää dyykata kuin täällä perämetsissä, jossa jokainen massasta poikkeava on jotenkin silmätikkuna. Täällä ei tälläisiä hulluja tarpeeksi ole. ;)

Muutenkin on homma jäänyt, kun on tullut uusi koulu, uusi asunto ja muutenkin uudet kuviot. Mutta nyt pyrin siihen, että edes kerran kuukaudessa kävisin.



Eilen kierrettiin puoli kaupunkia ja muutama typerä leipä saatiin. Eräässä paikassa näytti lupaavalta, kun pullistelevat roskikset oli raollaan. Mutta ne oli vain pahviroskiksia ja ruuat oli jykevien lukkojen takana.

En tiedä tuntuuko typerämmältä ajatukselta kaivaa roskia roskiksista, vai se että roskat on teljetty roskiksiin. :D

tiistai, 11. toukokuuta 2010

Maailman ihaninta

Tässä jo melko vanha tapaus, mutta tuoreena muistissa. ;D Lähdettiin kartoittamaan uusia roskiksia ja yksi hyvä löytyikin. Sielä oli monta pussia suljettuna, yksi oli esim. täynnä jogurtteja ja toinen maitoja, joten pusseista pystyi päätellä mitä niissä oli.

Ei viitsitty pusseja availla/ rikkoa näkyvän paikan vuoksi ja siksi, ettei kauppa huomaisi dyykkailujamme. Joten näppärinä naisina otettiin molemmat niin monta täyttä pussia mukaan kuin jaksettiin kantaa ja sekavina naureskellen lähdettiin pois. Voiko tämä olla totta? Niin paljon ruokaa, ettei kantaa meinaa jaksaa!

Kotona sitten availtiin nämä yllätyspussit ja tunne oli kyllä jotain niin mahtavaa. Useamman kuukauden leivät ilmaiseksi, muusta ruuaasta puhumattakaan!

Saatiin neljälle ihmiselle tuhdit iltapalat pitsoista ja pitakebabeista. Leipää tuli pakastin kutakuinkin täyteen ja nyt uskallettiin käyttää lihatkin hyödyksi (tuolloin ilma oli viileää). Paistettiin lihat ja sitten kaappiin odottamaan seuraavien päivien nälkää!
Kahvin seuraksi löytyi pussi vadelmamunkkeja, NAM.

Eikä tästäkään useamman päivän dyykkiruokailusta seurannut ruokamyrkytyksiä. :DD

Seuraavan kerran samaiselle roskikselle mennessä pettymys oli kova, lukossahan se oli. Tiedä sitten oliko tuolla kertaa odotettavissa roska-auto ja siksi roskis ei ollut lukossa vai kuinka? Vai jätetäänkö nuo roskikset roska-autojen takia lukotta yöksi vai käykö roskisautot keskustan alueella lähinnä päivisin?

keskiviikko, 21. huhtikuuta 2010

Pitkästä aikaa..

Eipä ole tullut blogia päiviteltyä, koska alkuun päästyä tuntuu, että roskisruokaa löytyy aina jonkin verran, eikä enää ole hirveästi kiinnostanut päivittää joka saaliin jälkeen. Ehkäpä nyt sitten valpastun hieman. :D Toivottavasti joku tätä vielä pitkän tauon jälkeen seurailee. :)


Tuossa tuollainen melko perussaalis, tuo Taikaruisleipä oli kyllä nannaa! Harmi, kun juuri tuon paikan roskiks on se, jonne kaadetaan kaikki (maidot, kastikkeet yms.) siinä toivossa, ettei kukaan niitä roskiksia tonkisi. Onneksi usein kuitenkin jotain pelastettavaakin löytyy, tosin ilman tuota sotkemista ruokaa löytyisi paaljon enemmän. Vanilla rahkavaato oli oikein luksuslöytö. :)

Tuo saalis nyt on varmaan jo kuukausia vanha, mutta muita kuvia en tähän hätään löytänyt. ):

Yksi uudenlainen löytö on tullut tehtyä, nimittäin kukat. Vaikka erittäin nolo olenkin kasvien kanssa, niin yhden kukan sain vielä elämään. Ihmekös se, jos kukat nuupahtaa kun tuollaisille melko kuivassa viihtyville kasveille laitetaan vettä niin, että mullat homehtuu! (Muita en edes jaksanut sitten ruveta elvyttämään, kun mullat olisi pitänyt kaikkiin vaihtaa...)

Seuraavaksi kirjoitan supersaaliista, josta seurasi monen kuukauden leivät pakastimeen ja saatiin kaikki vieraatkin ruokittua oikein ruhtinaallisesti. ;D Puhumattakaan mielihyvästä, jota löydös aiheutti! :D

keskiviikko, 21. lokakuuta 2009

Roskiksia roskiksista!



Lapio auttoi kuin auttoikin! Nannaa. Ei pahemmin tarvinnut sukellella roskiksiin, paitsi roskiksia noukkiessa.

Ekasta ja tokasta paikasta tarttui mukaan ruokaa:
  • salaattisekoitus
  • jogurttia
  • kaksi tonnikalapitsaa
Harmittaa kyllä, kun on jo tullut tälle päivälle syötyä kamalasti. Mutta kaipa sitä yhden pitsan vielä jaksaa, jos valvoisi vaikka vähän myöhemmälle.

Kamalan likainen roskis taas paikassa X. Lapio oli ihan ripulipaskan (kauniisti sanottuna) näköisen (ja hajuisen) asian peitossa. Tuli mieleen ajatus, että yrjöänkö sen hajun takia ennen kuin lopetan dyykkauksen. :D
Ja nyt kaikille epäilijöille taas, tuo on ainoa saastaroskis. Muut ovat olleet aina siistejä. Ihme, että sielä edes käyn, kun muuten olen kamalan nirso sen suhteen, mitä roskiksista mukaani kannan.


Kielletyssä paikassa (jossa on pääsy kielletty lappu) käytiin sitten lähinnä poistumistietä olevilla roskiksilta. Ja mitäs sieltä löytyikään! Roskiksia.
Yhdelle roskikselle meillä olikin tarvetta, ja eiköhän muillekin tarvetta keksitä ja osa saadaan lahjoitettua eteenpäin. :)

Poistumismatkalla vastaan tuli poliisit ja Securitaksen auto., olikohan tuo kaikki nyt merkki siitä, ettei tuonne paikalle pitäisi enää palata?

Niin, ja rappukäytävässä majailee kaksi ehjää tuolia ja kansio välilehtineen. Ties vaikka kävisin ne sieltä vielä hakemassa. :D

Ylettymisongelmat ratkaistu?


Eilen tuli taas pienen tauon jälkeen käytyä dyykkaamassa. Olisihan siellä ollut perunaa, jogurttia (litran tölkeissä, aktiviaa...), viiliä, maitoa, leipää...
Roikuskelin siinä sitten roskiksen reunalla, enkä ylettynyt taaskaan minnekään! Harmitti.

Viikonlopun kotimaisemankin löydöt jäivät vähäisiksi, niinkuin kuvasta näkyy. Tuntuu, ettei misään ole mitään. Ja silloin harvoin kun on, niin ei sitä tahdo ylettyä.

Päädyinkin sitten kauppaan etsimään, jälleen kerran, apuvälinettä dyykkaukseen. Sellaista roskapihtiä, mitä kaupungin työntekijöillä näkee, ei mistään ole löytynyt. Joten päätin sitten korvata tuon hyvän idean vähän huonommalla, lasten lumilapiolla nimittäin. Ja erittäin hienolla sellaisella, kuva tulee varmaankin myöhemmin. ;)

Illalla sitten testaamaan sen toimivuutta, toivottavasti on roskiksissa jotain kelvollista jäljellä!

perjantai, 2. lokakuuta 2009

Nälkäisenä

Nyt ei ole kamalasti ollut aikaa dyykkailla, kun uusia menoja on niin kamalasti tullut eteen. Autokin meni rikki, nyt se on jo voimissaan onneksi. Ne pari kertaa kun dyykkaamassa olen käynyt, niin ei saalista ole ollut nimeksikään. Nälkävuodet edessä?

Mutta, kun ruokaa ei löydy niin jotain muuta kylläkin!


Kaksi valokuvakehystä. Täysin ehjiä, puinen tosin vähän kulunut reunoilta, mutta eipä tuo juuri näy. Musta kultareunainen ihan priima, miksi joku heittää tällaista roskiin?



Kaksi vihreää kaksiota löytyi roskiksen kaltaisista olosuhteista. Hylättynä raukat, ihan ehjiä tuolla selkämyksessä olevaa muovitaskua (siinä missä kohtaa kirjassakin lukee se nimi ja minkä kohdan näkee sitten kun se on pystyssä kirjahyllyssä :D) lukuunottamatta.
Paikalla oli myös yksi kirkkaankeltainen kansio, paksumpi, mutta yhtä hyvässä kunnossa. En ottanut sitä, koska keltaiset kansiot on rumia ja rajansa meidänkin kansionkulutuksella. :D

maanantai, 7. syyskuuta 2009

Kastike katastrofi

Parissa paikassa tuli eilen käytyä. Ekasta paikasta mukaan tarttui punasipuleita, kaveri sai nektariineja. Kylmän tuntuisia lihatuotteita oli myös paikalla, kuten ties kuinka paljon käyttökelpoisia kasviksia. Ei nyt kuitenkaan enempää viitsitty ottaa, kun muutenkin tuntuu kaappi pursuavan kaikenlaista...

Sitten mentiin erääseen ihanaan lähikauppaan.
Avattiin roskis, sielä oli vaikka mitä! Mehua, jogurttia, kasviksia, lihaa... ja kaikkien päälle oli kaadettu grillikastiketta! Eikä tietenkään mukana ollut muovipussia, minne nuo kastikkeiset jutut olisi saanut tungettua.
Mukaan otin kuitenkin pussillisen Reilu paahtoleipiä, kun ne sai kädessä kiikutettua paikkoja sotkematta. Ärsytti. Olisin halunnut ne tuoremehutkin.

Ymmärrän toki, jotenkin, että kauppoja ketuttaa kun niiden roskiksia tongitaan.

Nyt alkaa olemaan pakastimessa leipää ja hedelmiä on riesaksi asti.. Pitää niitä tänään varmaan yrittää soseutella.